Nöyryyden voima. Ivan Clementi syntyi 48-vuotiaana Montegiorgiossa, pienessä kylässä Marchen sisämaassa. Hänen alueellaan oli vain maastoa ja hän ajoi maastomopolla, sitten 8-vuotiaana hän meni eräänä päivänä Misanoon ja rakastui nopeuteen. Uransa aikana hän osallistui 21 MotoGP Grand Prix -kilpailuun ja yli 150 kilpailuun World Superbiken ja Supersportin välillä. Ivan Clementi on hiljainen poika, hän ei ole mediapersoona, päinvastoin, hän on melkein ujo.
“Olen aina ollut intohimoinen moottoripyöriin – Ivan Clementi kertoo Corsedimotolle – mutta minulla ei ollut rahaa ja niin 14-vuotiaana aloin heti työskennellä mekaanikkona. Ostin vaurioituneen Gileran, korjasin sen itse ja tein ensimmäiset kilpailut ilman suojuksia. Työskentelin autotallin omistajan kautta vähän radalla ja osoitin ominaisuuksiani, joten minulla oli mahdollisuus mennä eteenpäin. Voitin Gilera-pokaalin ja sitten he ottivat minut Gilera-ratsastajaksi. Kaikki alkoi sieltä“.
Kilpailitko 125 Sport Productionissa?
”Kyllä ja voitin Italian 125 SP:n Campetellan kanssa. Vuonna 1996 olin Valentino Rossin joukkuetoveri: hän oli MM-kisoissa ja minä EM-kisoissa, mutta olimme samassa joukkueessa. Minulla on hänestä upeita muistoja. Valitettavasti sinä vuonna loukkaantuin kauden alussa ja jouduin käytännössä jättämään mestaruuden väliin.
Oletko edelleen yhteydessä Valentinoon?
“Kun se tapahtuu, kyllä. Viime vuonna minut kutsuttiin Ranchiin 100 km Championsille ja hän tuli halaamaan minua. Se tuotti minulle poikkeuksellista iloa. Hän on todella hieno ihminen menestyksestään huolimatta.”
Laskeuduitko sitten 250:een?
“Kyllä, tein EM-kisan vuonna 1998 ja laskeuduin heti MM-kisoihin, joissa kilpailin vuonna 1999. Minulla oli kaksivuotinen sopimus, mutta huomasin käveleväni tyhjästä. Siinä vaiheessa minun piti vaihtaa nelitahtiin, jossa kilpailin monta vuotta ja nautin siitä paljon.
Mitä kaipasit, että pystyit tekemään harppauksen laadussa?
”Joku vierelläni, joka uskoi minuun ja auttoi minua. Olen aina ollut yksin. Nyt minulla on vierelläni motocross-joukkue ja Gianni Meschini ystävä-kumppani. Jos olisin tavannut hänet aikaisemmin, ehkä asiat olisivat voineet olla toisin. Tein itse minkä pystyin. Olen pahoillani, etten pystynyt ajamaan koko kautta voimassa olevalla pyörällä ja osoittamaan täysin arvoani.”
Paras muisto uraltasi?
“Ehdottomasti Euroopan 250-mestaruus. Jos katson menneisyyttäni, olen edelleen onnellinen, koska onnistuin pääsemään MotoGP:n ja Superbike-maailmanmestaruuskilpailuihin yksin omilla voimillani”.
Mitä teet nyt?
”Minulla on motocross-tiimi, työpaja ja olen ohjaaja. Olen aina moottoreiden keskellä, koska kun on intohimoa, et ole koskaan väsynyt.
